En ole lukenut blogeja kauaa, vasta sen aikaa kun olen itsekin kirjoittanut, eli noin neljä kuukautta. Huomaan lukevani paljon blogikirjoituksia itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta, itsetunnon ja itsevarmuuden rakentamisesta, siitä kuinka ihmiset yrittävät ja myös onnistuvat olemaan sinut itsensä kanssa, askel askeleelta. Oli kyse sitten henkisistä kamppailuista, ulkoisista paineista, arvista, ylipainosta tai mielen sairauksista. Minulle nämä ovat henkilökohtaisesti niitä tärkeimpiä aiheita, onhan oma mielemme ja kehomme niitä jotka meitä kannattelevat koko elämämme, ja niistä tulee pitää hyvää huolta. Olen iloisesti yllättynyt että näistä aiheista kirjoitetaan paljon, ja vieläpä hyvin. Uskon että moni niistä voimaantuu ja saa luottamusta omiin tekemisiinsä, maailmankuvan ja minäkuvan katsomiseen ja siten eheytyy. Kaikille jotka näistä aiheista kirjoittaa, keep going, ja ne jotka eivät ole vielä omia arpiaan ja haasteitaan uskaltanut tuoda blogissaan esille, kokeilkaa.
Kirjoitan vastaavista aiheista myös omassa blogissani. Lisäksi pyrin motivoimaan lukijoitani ja uskomaan myös itsensä lisäksi omiin unelmiinsa. Pyrin rehellisesti kertomaan oman elämäni haasteista, niin ulkonäköön, elämiseen, kuin yrittäjyyteen liittyvissä asioissa. Suurin toiveeni on inspiroida ja auttaa eri tavoin lukijoitani, antaa sen mitä pystyn, ja toivoa että pystyn asettamaan jonkin kipinän ihmisiin parempaa tulevaisuutta varten. Tähän liittyen, mietin mitä vielä voisin tällä hetkellä antaa ja juuri nämä lukemani blogipostaukset tarjosivat siihen vastauksen. Haluan tarjota yhdelle henkilölle ilmaisen valokuvaussession. Henkilölle joka kokee olevansa sen tarpeessa että saisi nähdä itsensä kauniina, eläväisenä, upeana ihmisenä.
Osallistu kilpailuun jos sinulla on jokin henkinen tai ulkoinen itse kokemasi haaste, jonka kanssa yrität totutella elämään. Vaikka erittäin huono itsetunto, liikakiloja joiden kanssa kamppailet tai yrität tottua elämään, akne tai aknen jättämät arvet, muita elämän jättämiä arpia, sisäisiä tai ulkoisia, jokin pysyvä vamma, jokin tyytymättömyys kehoasi kohtaan joka hallitsee elämääsi, tai mielen sairaus joka rajoittaa sinua elämästä elämääsi kuten haluaisit.
Vinkkaa kilpailusta myös tutuillesi, mutta ethän osallistu kilpailuun kenenkään muun puolesta. Valitsemani henkilön tulee itse haluta tämä kokemus. Suunnittelen kuvaukset voittajalle ja ohjeistan koko kuvausten ajan. Annan stailausapua kuvauksiin sekä tarjoan meikkauksen. Valokuvaaja ei kuitenkaan ole taikuri, ja siksi kriteerinä on että voittaja pystyy olemaan kameran edessä, omaa kyvyn heittäytyä tai ainakin rentoutua kameran edessä.
Kilpailu on käynnissä 27.1.-28.2.2016 ja kuvaukset toteutetaan maaliskuun aikana, tarkemman kuvausajan sovin henkilökohtaisesti voittajan kanssa. Voittajan tarina jaetaan blogissani lopullisten kuvien kera, ja voittaja saa kuvat myös itselleen / omaan käyttöönsä.
NÄIN OSALLISTUT: Kirjoita tämän postauksen kommenttikenttään nimesi, ikäsi, perustelusi miksi juuri sinut tulisi valita, sekä blogisi url mikäli olet bloggaaja. Muutkin kuin bloggaajat ovat tervetulleita osallistumaan! Mikäli et ole bloggaja, lähetäthän itsestäsi kuvan minulle meilitse osoitteeseen: eeva@rootsincclothes.com. Ikäraja 16, yläikärajaa ei ole. Voittaja valitaan kokonaisuus huomioiden, joten panostathan perusteluihisi. Onnea kaikille kisaan ja muistakaa myös vinkata kisaa eteenpäin!
P.S. Kuvausten teema räätälöidään voittajalle, eli kyseessä voi olla muotokuvaus, beauty-kuvaus, glamour-kuvaus tai muotikuvaus. Alla osviittaa tekemistäni kuvauksista. Lisää kuvia katsottavissa Flickr-tililtäni: Roots Photography / Flickr
Eeva Roots 
Heips.
Oon Anniina, 21 vuotias nuori nainen. Olisi mieletöntä päästä kuvauksiin, koska oon vasta puottanut n. 40 kg painoa pois. Paino kerääntyi kun 2013 tammikuussa menin naimisiin. Tuo mies ….luulin että se olis ollu täydellinen eikä ikinä satuttais miuta, mutta olin väärässä.
Vuoden päästä aloin epäillä että mies pettää miuta, koska varjeli puhelinta ku jtn aarretta. Koin painostusta tulla raskaaksi kun mies puhui asiasta paljon. Yritystä meillä oli, oli ainakin 1,5 vuotta yhteensä. Sain tuon liiton aikana 5 keskenmenoa… Kun vihdoin mieheni pettäminen selvisi, suutuin ja Huusin että miksi?! Yksi syy oli se, että olin niin läski. Niin hän sen omin sanoin muotoili.
Aloin pudottaa painoa. Vuonna 2015 heinäkuussa päätin erota. Sanoin suoraan miehelleni asioita mitä ennen en uskaltanut ( väkivallan takia) , hän huusi takaisin ja lähti. Minä pakkasin matkalaukkuni ja lähdin vanhempieni luokse junalla.
Tuon miehen takia masennuin, lihoin ja menetin itsevarmuuteni.
Nyt olen onnellisempi kuin koskaan!
Haluaisin näyttää kaikille millainen minusta on tullut, varsinkin ex miehelleni ! 🙂
TykkääTykkää
Moi!
Omakuva on aina ollut minulle aina ongelma. Pidän kameran edessä olemisesta mutta lopputulos ei koskaan miellytä.. Tuijotan vain kiloja vyötärölläni tai pyöreää naamaani.. En vain koe itseäni yhtään kauniiksi ja se on surullista. Olisi huippua päästä upean kuvaajan ikuistamaksi joka osaisi ehkä kaivaa ne parhaat puolet esiin? Itsetunnon kohotus tulisi tarpeeseen. Tätä jo kirjoittaessani alan epäröimään mutta noh, mitä voisin menettää.
TykkääTykkää
Hei!
Olen Susanna, huhtikuussa 17-vuotias, lukiolainen. Olen asunut läpi elämäni pienessä kunnassa kaukana ”suurta” maailmaa, noudattaen vanhempieni vaatimuksia. Perhetilanteeni ei ole ikinä ollut kovin onnellinen tai perinteinenkään.
Olen saanut kokea olevani ruma, kamala, riittämätön, laiska, tyhmä, itsekäs, huono lapsi. Nämä viestit ovat tulleet suurimmaksi osaksi omalta äidiltäni. En väitä olevani ihannelapsi, mutta tiedän läpi elinikäni jatkuneen henkisen väkivallan takana olevan äitini epänormaali henkinen tilanne, ei minun huonouteni. Silti tällainen elämäntilanne on jättänyt minuun jälkeensä, -totta kai-, eivätkä uskonnolliset paineet tai pienen kylän asukkaiden suhtautuminen -täällä kun kaikki leviää hyvin nopeasti- ole auttaneet asiaa.
Nykyään oma henkinen tilanteeni on parempi, sillä olen alkanut vähitellen ajatella, toimia ja pukeutuakin haluamallani tavalla -vaikka lisää ongelmia se onkin tuottanut-. Tällä hetkellä teen lukio-opintoja kahteen vuoteen ja vuoden päästä huhtikuussa, täyttäessäni 18, olen saanut viimeisetkin kirjoitukset tehtyä ja muutan Helsinkiin.
Monen tytön yksi kohokohta, lukion vanhojen tanssit, jäävät minulta väliin. En muutenkaan ole oikein ikinä laittanut paljoa rahaa ulkonäkööni tai vaatteisiini, sillä sitä ei ole ollut ikinä liikaa. Näidenkin seikkojen takia minulle olisi arvokasta saada nähdä ja kokea itseni kauniina, edes kerran ihan kamerankin edessä. Haluan tulevaisuudessa eheytyä itsetunnoltani ja psyykkiseltä hyvinvoinniltani täysin terveeksi ja tällainen kokemus auttaisi sitä. Vaikka kuvat ovat olennainen osa tätä projektia, uskoisin itse kokemuksen olevan arvokkaampi minulle. Tunne, että joku panostaa minuun, haluaa työskennellä kanssani ja on valmis käyttämään aikaansa minuun, ei ole kovin tuttu.
Kuka ikinä tämän hienon mahdollisuuden voittaakaan, kunnioitan suuresti ajatustasi ja tarjoamaasi mahdollisuutta näinkin ainutlaatuiseen kokemukseen. Tällaiseen mahdollisuuteen ei törmää liian usein.
(Laitoin tuohon kotisivuun instagram-tilini, josta näkee kuvan minusta. Onko se riittävä vai laitanko vielä erikseen sähköpostiisi?)
TykkääTykkää
Milja, 20v. Sairastuin 14-vuotiaana masennukseen ja näin ollen itsetunto alentui todella paljon. En ole koskaan ollut sinut itseni kanssa ja masentuneena se itseinho omaa kehoa kohtaan oli suuri ja lisäksi kun ulkopuoliset ihmisetkin laittoi minut tuntemaan oloni tarpeettomaksi.. Pikkuhiljaa olen pystynyt hyväksymään itseni ja kun rupesin seurustelemaan poikaystäväni kanssa, oli pakko hyväksyä itsensä. 2015 tammikuussa sain terveen paperit ja samaan aikaan aloitin työni pikaruokaravintolassa. Tämä vuosi ja pari kuukautta on ollut stressaavaa aikaa ja vaikka en ole erityisemmin lihonut niin voin henkisesti huonosti. Pitkät päivät töitä, älytön stressi päällä ja ”kuvottava” olo omasta kropasta, siinä on paha olla.
Valokuvaus oli mulle masennusaikana keino selvitä ja kahteen vuoteen en ole sitäkään tehnyt. Miten paljon sitä voikaan kaivata, mutta aika ei anna periksi..
TykkääTykkää
Olen Ida 26-vuotias savolaistyttö. Haluaisin esiin itsestäni sen ihmisen, joka astuu huoneeseen, ottaa tilanteen haltuun tervehtien kaikkia reippaasti. Sellainen minä pohjimmiltani olen, reipas ja itsevarma – ajatustasolla homma toimii… Mutta ujous ja surkea itsetunto sekä vääristynyt kuva omasta kropasta saavat minut painumaan kokoon ja jännittymään.. Kouluajan jättämät jäljet itsetuntoon ovat juurtuneet syvään, olen kärsinyt lähes koko ikäni ylipainosta enkä muutenkaan ole ulkonäöltäni mikään ruusunen. Koko ala- ja yläasteen minua kiusattiin isosta koostani, olin sotanorsu, amatsoni, läski, ruma… haukkumanimien lista on loputon. En uskaltanut kävellä koulun käytävillä (ja tämä käytäväkammo on yhä osa jokapäiväistä elämääni), koska perääni huudeltiin siitä miten lihava olen tai naurettiin vain olemukselleni. Kun olimme päivän juosseet uineet ja leikkineet rannalla ja sitten oli aika mennä syömään grillimakkaraa aikuiset pilkkasivat, että kannattaakohan Idan syödä kun on tuollainen pullukka, menee kulutetut kalorit hukkaan. Mummo osti minulle ekaluokalla 5XL paitoja vain piruillakseen koostani ja kehui miten isosiskoani saattoi viedä paremmin shoppailemaan kaikkea kaunista kun se on niin hoikka ja kaunis. Isä kielsi renkaita vaihtaessa olla astumatta rautaisen mutteriavaimen päälle, ettei se vain menisi poikki. Olin todella surkeana, koska en hahmottanut enkä edelleenkään hahmota kokoani. Olinko todella niin iso ja lihava? Ihmisten puheiden perusteella en tainnut ainakaan olla kelvollinen ja aloin pikku hiljaa painua kyyryyn vartaloani peitelläkseni. Siitä tuli sitten lisä haukkumanimi, Quasimodo – näytin siltä kyttyräselkäiseltä kellonsoittajalta. Rakastin lapsena ruokaa, enkä tiennyt paljon sitä saisi syödä. Suhteeni ruokaan menikin teini-iän lähestyessä hyvin epäterveeksi, milloin ahmin holtittomasti ja milloin en syönyt juuri mitään. Tätä nykyä olen tiputtanut painoa miltei 25 kiloa terveitä ruokailutottumuksia noudattaen, mutta silti kuva omasta kropasta on todella vääristynyt. Tiedän hoikistuneeni,mutta minun on vaikea nähdä kroppaani kauniina. Rakastan valokuvaamista ja otan itsestäni paljon kuvia blogiini, mutta näen niissä liian usein vain virheeni, laatikkomaiset kasvoni, kaksoisleukani, huonon ihon ja jännittyneen olemuksen. Yritän silti tsempata itseäni, etten näytä niin kamalalta kuin luulen. Kuitenkin joka kerta kun aion julkaista kuvani jossain, syynään sitä liiankin kriittisesti ja mietin uskallanko julkaista sitä lainkaan. En koe olevani kovin naisellinen enkä osaa tuoda kroppaani esiin edukseen, olisikin mukavaa nähdä, mitä joku asialle vihkiytynyt kuvaaja saisi minusta houkuteltua esiin. Hoikistumiseni myötä olen jo hieman vähemmän sulkeutunut kuten huomaa blogini ennen-jälkeen kuvista, joista jälkeen kuvissa olen kovin lukossa pönöttävä ylipainoinen ja huono itsetuntoinen tyttö. Minulla on hulluhaave olla oman elämäni supermalli, hyväksyä itseni ja nähdä se, että minäkin voin olla kaunis. Tahtoisin oppia työskentelemään kameran edessä ja vihdoin olla se rento, iloinen ja itsensä kanssa sinut oleva nainen. Itsensä kuvaaminen on helpompaa kun voi fiksata olemustaan rauhassa, mutta tahtoisin ryhtyä saavuttamaan rentoutta myös muiden ollessa kameran takana, etten aina jännittyisi ja ryhtyisi ajattelemaan vain huonoja puoliani.
TykkääTykkää
Hei!
Olen Satu, 19-vuotias nuori nainen. Olen sairastanut sekä masennuksen että syömishäiriön, joten ajatukseni itsestäni ovat aika vinoutuneita ja koen itseni edelleen huonoina hetkinä rumaksi, lihavaksi ja kelvottomaksi. Tykkään olla kuvattavana ja omaan vahvan oman tyylin, mutta usein kuvien katselu saa vain itkun silmään. Kuvaajanani toimii poikaystäväni, jonka otokset ovat yleensä hassusti rajattuja, oudosta kuvakulmasta ja enemmän tai vähemmän valottuneita – niiden katselu ei yhtään nosta fiiliksiä itseäni kohtaan. Olisikin huippua päästä oikeasti hyvän kuvaajan kuvattavaksi ja nähdä, millainen ero kunnon otoksissa on parvekeräpsyihin verrattuna.
Blogini löytyy osoitteesta http://satuelina.blogspot.com 🙂
TykkääTykkää
Olen Nina 21-vuotias naisenalku. Olen pitkään sairastanut masennusta ja taas vuoden 2015 syksy oli vaikea. Syömisten kanssa oli ongelmaa, olin itsetuhoinen ja todella masentunut. Itsetunto-ongelmia minulla on ollut jo 9-vuotiaasta asti, kun ajattelin jo silloin olevani liian lihava. Kehonkuvani on ollut pitkään siis vääristynyt. Jouduin sairaalaan kolmatta kertaa viime vuoden syksyllä ja pääsin tässä kuussa pois. Olen löytänyt taas elämänhaluni ja tahtoni uskaltautua saavuttamaan unelmiani, välittämättä kriittisestä minästäni. Masennuksen takia käteni ja jalkani ovat arpia täynnä. Tahdon oppia hyväksymään itseni arpien kanssa, sillä mielestäni kaikilla on omat henkiset ja fyysiset arpensa. Valokuvauksiin pääseminen olisi yksi suuri keino, miten pystyn hyväksymään itseni ja nämä arpeni.
Minulta löytyy blogi osoitteesta http://nowimawarriorme.blogspot.fi 🙂
TykkääTykkää
Moi! Olen Julia, 19 vuotias tyttö Uudeltamaalta. 9 vuoden peruskouluajan kiusaaminen näkyy minussa yhä edelleen. Sain jatkuvasti kuulla olevani tyhmä, outo, läski, ruma ja yksi haukkumanimi oli ankka. Viimeksimainittu nimi johtunee kävelytyylistäni, lättäjalkojen takia kun jalkateräni kääntyvät hiukan ulospäin kun kävelen. Minulla on myös ryhtivika, joka on osittain skolioosin syytä. En sitä huomaa muuten, kuin juuri valokuvissa, mutta huono ryhtini ärsyttää minua tosi paljon. Joka tapauksessa kiusaamisen takia sairastuin jonkinasteiseen masennukseen ja olin lähellä yrittää itsemurhaa pariin otteeseen. Nykyään pahin on onneksi ohitse ja elämässäni menee varsin hyvin varsinkin kun vierellä on kultaisin poikaystävä mitä toivoa voi. Silti kamppailen edelleen itsetunto-ongelmien kanssa. Toivoisinkin, että joku ammattikuvaaja saisikin minusta sen vanhan, itsevarman ja rohkean tytön taas esiin. Se on edelleen sisälläni, mutta itse en sitä tahdo saada ulos.
TykkääTykkää