Trust your heart beat

”Ihminen on onnellisimmillaan eläessään omannäköistään elämää. Älä tyydy. Kuten kaikissa asioissa, luota sun heart beatiin, tiedät kun se löytyy.” –Marleen, fitnet

Olen teille kertonutkin että aloitin kaksi kuukautta sitten osa-aikaisessa palkkatyössä. Valitsin työn joka olisi minulle tuttua mutta vaihtelua, työtä jonka osaisin, jossa ei olisi liikaa vastuuta, ja joka tasapainottaisi tämänhetkistä elämääni. Halusin työyhteisön jossa viihtyisin, ja kokeilla olla se työkaveri esimiehen sijaan. Annoin tälle työlle heti kättelyssä kunnollisen mahdollisuuden. Tiesin että se tulisi vaatimaan sopeutumista minulta, ja herättämään myös paljon ajatuksia ja tuntemuksia minussa itsessäni, ja lähdin tähän avoimin mielin myös oppimaan itsestäni. Tiesin myös että kyseisellä työpaikalla on paljon pidempiaikaisia haasteita omasta takaa, ja haasteita minä en todellakaan säikähdä. Olin siinä uskossa että näitä haasteita pyritään selvittämään ja selättämään, vaikka se ei kovin näkyvää ollutkaan. Melko pian kuitenkin ymmärsin ettei näin ollut, ei ainakaan sillä tavalla mitä olin kuvitellut, ei siinä mittakaavassa eikä siinä tärkeysjärjestyksessä kuin olin uskonut. Mielestäni kaikki lähtee henkilökunnasta, ja henkilökunta tulee aina ensin.

Olen tottunut havainnoimaan työpaikoilla todella paljon. Olen aina ollut kiinnostunut henkilöstödynamiikasta, vuorovaikutuksesta, viestinnästä ja johtamisesta, syy ja seuraussuhteesta, työyhteisön hyvinvoinnista ja tuottavuudesta. Olen työurani varrella oppinut yhtä sun toista, ja kun huomaa ettei logiikka pelaa monella osa-alueella osaa myös ynnätä helposti miksi tietyt asiat junnaavat paikoillaan. Haasteeksi nouseekin tässä se, että mitä uusi työntekijä, rivityöntekijä muun henkilöstön joukossa, pystyy tekemään. Todellisuudessa mahdollisuuksia ei ole paljonkaan. Oma positiivinen asenne ammutaan alas ennen kuin huomaatkaan, eikä sinulla ole kunnollista mahdollisuutta vaikuttaa kenenkään muun työskentelytapoihin, työmotivaatioon, kanssakäymiseen työyhteisössä tai edes asiakkaiden kanssa. Voit vain tehdä parhaasi omalla tontillasi, pitää omat kriteerisi korkealla ja pitää huolen että omalta osaltasi edustat yrityksen arvoja myös asiakkaille asti.

Uskon että henkilöt tällä työpaikalla ovat oikeasti ihan hyviä tyyppejä. Mutta jotain on tapahtunut. He ovat uupuneita, ei-motivoituneita, negatiivisia ja turhautuneita. Syitä siihen on varmasti monia, enkä ole heitä siitä tuomitsemassa. Järkytyin kuitenkin henkilöstä joka oli selvästi katkeroitunut, eikä pystynyt pitää pahaa oloa sisällään, edes asiakkaiden läsnäollessa. Ja kuten moni meistä tietää, yksikin mielen myrkyttäjä työyhteisössä vaikuttaa suuresti muihin.. Päätin kuitenkin etten itse halua jatkaa tällaisessa työyhteisössä. Koin etten ollut enää oma positiivinen ja ratkaisukeskeinen itseni, vaan tunsin oloni voimattomaksi. Olen aiemmissa työpaikoissani mukautunut, joustanut, ottanut osumaa ja niellyt vaikka mitä, mutta ratkaiseva ero on se, että olen halunnut luoda uraa näissä aiemmissa yrityksissä, kun taas tämän työn piti olla sivutoimista myös henkisellä tasolla, ei työtä josta tuon ongelmia mukaan kotiin. Lisäksi lähimuistissani on myös paljon hyviä kokemuksia aiemmista työpaikoistani, ja kun olet ollut osana toimivaa, onnellista, tuottavaa tiimiä, et haluaisi enää ottaa takapakkia. En halua tyytyä. Työ vie suuren osan ajasta ja elämästä. Kun huomasin ettei yhden työn lisäksi energiaa jääkään enää niihin muihin töihin, niihin töihin joilla yritän nimenomaan luoda sitä uraa pikkuhiljaa, ei jäljelle jää muuta vaihtoehtoa kuin olla rehellinen itselleen ja priorisoida nitä omia tavoitteita ja unelmia.

Mutta tulipahan sekin koettua, ja kyllä, voin sanoa oppineeni jälleen paljon itsestäni, ja olen entistä varmempi omasta osaamisestani, ja omasta suunnastani tässä elämässä.

Rokrok ja luota sun heart beatiin! / Eeva

TRANSLATION:

”You are the most happiest when living the life that looks and fels like you. Don’t settle. In all things, trust your heart beat, you’ll know when you find it.” -Marleen, fitnet

I started a part-time job two months ago. I chose a job that’s familiar but variation. A job that I knew I’d be good at, that doesn’t come with a great responsibility, and would balance my current situation in life. I wanted a workplace I would enjoy working in, and also to be a co-worker instead of a superior at this time. I gave a fair chance to this place from the get go. I knew it would going to require some adaption from me and that it would also be a learning process at the same time. I also knew there were a lot of long-term challenges in this particular workplace and I’m always open for challenges. I was in the belief that these challenges were intended to clarify and overcome, even tho it wasn’t that visible. But it didn’t take long for me to realize that wasn’t the case, not in a way I had believed, not in the scale I thought and not in the right order of importance. In my opinion it all starts with the staff, the staff always comes first.

I’m used to observe the workplace a lot. I’ve always been interested in the dynamics of personnel, interaction, communication and managment, the cause-and-effect relationship, the well-being and the productivity of the workplace. I’ve learned a thing or two along the way of my career and when you notice that the logic is missing in many areas it’s not that hard to point out why things aren’t progressing. And the challenge in this particular case is, what’s a new employee, a line worker among the other staff, is able to do. The reality, not much. Your positive attitude is shot down before you know it and you don’t have a proper opportunity to influence anyone else’s way of working, motivation, interaction on the work community, or even with the customers. You can only do the best in your own behalf, keep your standars high and make sure you yourself represent the values of the company to the customers.

I believe that the people in this workplace are all good, nice people. But something has happened. They are exhausted, non-motivated, negative and frustrated, and there must certainly be many reasons for that. I don’t judge them. However, I was shocked by a colleague who had clearly embittered and was unable to keep her negativity inside, even in the precense of customers. And, as many of us know, even one negative colleague will greatly affect others in the work community.. However, I decided I don’t want to proceed working in such workplace. I felt I was no longer my positive and solution-focused self, but I felt powerless. In my previous jobs I have adapted, bended and taken hits, but the crucial difference is that I wanted to pursue a career in those previous workplaces. While, in fact, this job was sopposed to be part-time, mentally and physically, a job from where I don’t drag troubles to home. In addition, I also have many good experiences from my previous jobs, and once you’ve been a part of a functioning, happy and productive team, you don’t want to settle. I don’t settle. Work takes up a large part of your time and life. When I noticed that after I was done with this job there were no energy left to my other jobs, the jobs that I try specifically to create a career for mysellf little by little, the remaining option was to be truly honest with myself and to prioritize my goals and dreams.

But now I can say I did it, I gave it a fair chance, and I can once again say I have learned more about myself and am even more convinced of my own abilities and my direction in this life.

Rokrok and trust your heart beat! / Eeva

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s