Her Story / winner of You are more than beautiful-photoshoot

17-vuotias Susanna valikoitui järjestämäni You are more than beautiful-kilpailun voittajaksi. Kilpailun voittajalle järjestettiin kuvaukset hänelle räätälöidyllä teemalla. Tarkoitus oli järjestää kuvaukset maaliskuussa, mutta päätimme kuvata huhtikuun lopulla parempien säiden toiveessa, sillä suosin itse paljon enemmän ulkona luonnonvalossa kuvaamista kuin studiokuvausta.

TÄMÄ ON SUSANNAN TARINA

Susanna on asunut läpi elämänsä pienessä kunnassa perheensä kanssa, joka ei ole ollut kovin onnellinen eikä perinteinen. Hänen äitinsä henkinen tilanne ei ole mahdollistanut Susannalle turvaa, onnea eikä itsevarmuutta jota nuori ihminen tarvitsisi elämäänsä. Hän on saanut kuulla olevansa ruma, kamala, riittämätön, laiska, tyhmä, itsekäs, huono lapsi. Tällainen elämäntilanne on jättänyt häneen jälkensä ja oman osansa on hoitanut perheestä tulevat uskonnolliset paineet. Pienessä kunnassa toisten elämää ja tekemisiä katsotaan ja arvostellaan tarkkaan, mikä on lisännyt paineita entuudestaan. Susannan oma henkinen tilanne on nykyään parempaan pän, sillä hän on alkanut pikkuhiljaa omaksua oman persoonansa. Omat ajatuksensa ja mielipiteensä, tuntemuksensa ja tyylinsä -vaikka tämä ei ongelmitta olekaan tapahtunut, ja henkistä kasvua, kuoresta ulos tulemista, on varmasti luvassa vielä vuosiksi.

Susanna perusteli että näiden seikkojen vuoksi hänelle olisi arvokasta saada nähdä itsensä edes kerran kauniina, kokea olevansa kaunis. Hän tekee matkaa kohti eheytymistä ja haluaa tulla täysin terveeksi psyykkisesti. Tällaista matkaa olen nöyränä tukemassa. ”Vaikka kuvat ovat olennainen osa tätä projektia, uskoisin itse kokemuksen olevan arvokkaampi minulle. Tunne, että joku panostaa minuun, haluaa työskennellä kanssani ja on valmis käyttämään aikaansa minuun, ei ole kovin tuttu.”

Susanna haaveilee muutosta Helsinkiin ja tämä haave olisi tarkoitus toteuttaa vuoden päästä kun hän saa lukio-opintonsa päätökseen. Tämä elämänmuutos ja paikkakunnan muutos tulisi varmasti tukemaan hänen itsenäistymistään ja sen hänen oman onnensa löytymistä, joten toivon että häne haaveensa tulee toteutumaan -aivan ne kaikki, mitä hän ikinä keksiikään unelmoida.

Susanna, olet enemmän kuin kaunis. Olet rohkea, fiksu, kiltti ja upea. Oli upeaa saada tavata sinut ja kiitos että sain jakaa pienen palan matkaa kanssasi!

Processed with VSCOcam with a5 presetStailaus ja kuvat: eevarootsphotography muah: Elisa Paananen

Käydessäni hakijoiden perusteluja läpi nousi Susannan sanat syvimmin esiin. Tunsin yhteyden Susannaan, ja pystyin jonkin verran myös samastumaan häneen. Olen itse köyhästä perheestä jolla on riittänyt paljon haasteita. Kahden villimmän sisaruksen elämänvaiheet ovat vieneet paljon huomiota ja minä olen vain saanut pärjätä itsekseni. En ole kokenut henkistä väkivaltaa, haukkumista enkä vähättelyä, mutta en ole myöskään saanut kokea osaavani oikein mitään. Minua ei ole kannustettu eikä kehuttu, enkä ole saanut onnistumisista palautetta. Osittain se liittyy siihen ettei yksinhuoltajaäidilläni ollut voimavaroja tähän kaikkeen ja osaksi siksi että äitini oli sitä ikäluokkaa joka ei kasvattanut lapsia kehuilla, kosketuksilla ja rakkaudentunnustuksilla. Pienenä en myöskään osannut enkä uskaltanut pyytää mitään. Maailma ja ihmiset ovat pelottaneet minua, sillä en ole kokenut että minulla olisi valmiuksia pärjätä, enkä oikein edes tiennyt mikä roolini on perheessämme.

Se minkä tulen muistamaan aina, minkä mukaan olen elänyt nuoresta asti, on uskoni siihen että jos olen hyväsydäminen, välitän aidosti ja annan siitä vähästäkin mitä minulla on, muille, tulen pärjäämään omalla tavallani ja jokin karmantapainen tulisi pitämään minusta huolta. En vaihtaisi tätä ajatusmalliani ja elämäntapaani mihinkään, mutta monesti mietin kuinka vinksahtanutta se onkaan että nuori joutuu ajattelemaan näin, kehittämään itselleen tällaisen suunnitelman selviytyäkseen tästä elämästä, kun sen turvan ja luottamuksen tulevana voisi saada kotoakin. Arvostan itseäni suunnattomasti tämän mentaliteetin takia ja olen saanut sillä aikaan paljon hyvääkin, mutta olen myös ottanut köniin sen vuoksi monella eri elämän osa-alueella.

Lähisuvussani ja tuttavapiirissäni on paljon pieniä ja nuoria lapsia, ja olen itsekin ollut äitipuolena nyt yli kaksi vuotta. Pyörittelen paljon ajatuksia kasvatuksesta päässäni ja siitä kuinka lapselle voisi suoda paremmat valmiudet elää elämäänsä. Näitä tarinoita kuulee niin paljon, niin monet elävät elämäänsä arpiensa kanssa, kamppaillen päivästä toiseen, eikä se kamppailu välttämättä koskaan pääty. Toivoisin että ihmiset ja varsinkin vanhemmat osaisivat rakastaa hetkessä, mutta myös kasvattaa lapsiaan pitäen mielessä mitä avuja, työkaluja ja valmiuksia he todellisuudessa teoillaan ja sanoillaan heille tarjoavat heidän matkalleen.

Peace and love, you are ALL more than beautiful! / Eeva

Mainokset

You are more than beautiful / Win a Photoshoot

En ole lukenut blogeja kauaa, vasta sen aikaa kun olen itsekin kirjoittanut, eli noin neljä kuukautta. Huomaan lukevani paljon blogikirjoituksia itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta, itsetunnon ja itsevarmuuden rakentamisesta, siitä kuinka ihmiset yrittävät ja myös onnistuvat olemaan sinut itsensä kanssa, askel askeleelta. Oli kyse sitten henkisistä kamppailuista, ulkoisista paineista, arvista, ylipainosta tai mielen sairauksista. Minulle nämä ovat henkilökohtaisesti niitä tärkeimpiä aiheita, onhan oma mielemme ja kehomme niitä jotka meitä kannattelevat koko elämämme, ja niistä tulee pitää hyvää huolta. Olen iloisesti yllättynyt että näistä aiheista kirjoitetaan paljon, ja vieläpä hyvin. Uskon että moni niistä voimaantuu ja saa luottamusta omiin tekemisiinsä, maailmankuvan ja minäkuvan katsomiseen ja siten eheytyy. Kaikille jotka näistä aiheista kirjoittaa, keep going, ja ne jotka eivät ole vielä omia arpiaan ja haasteitaan uskaltanut tuoda blogissaan esille, kokeilkaa.

Kirjoitan vastaavista aiheista myös omassa blogissani. Lisäksi pyrin motivoimaan lukijoitani ja uskomaan myös itsensä lisäksi omiin unelmiinsa. Pyrin rehellisesti kertomaan oman elämäni haasteista, niin ulkonäköön, elämiseen, kuin yrittäjyyteen liittyvissä asioissa. Suurin toiveeni on inspiroida ja auttaa eri tavoin lukijoitani, antaa sen mitä pystyn, ja toivoa että pystyn asettamaan jonkin kipinän ihmisiin parempaa tulevaisuutta varten. Tähän liittyen, mietin mitä vielä voisin tällä hetkellä antaa ja juuri nämä lukemani blogipostaukset tarjosivat siihen vastauksen. Haluan tarjota yhdelle henkilölle ilmaisen valokuvaussession. Henkilölle joka kokee olevansa sen tarpeessa että saisi nähdä itsensä kauniina, eläväisenä, upeana ihmisenä.

Osallistu kilpailuun jos sinulla on jokin henkinen tai ulkoinen itse kokemasi haaste, jonka kanssa yrität totutella elämään. Vaikka erittäin huono itsetunto, liikakiloja joiden kanssa kamppailet tai yrität tottua elämään, akne tai aknen jättämät arvet, muita elämän jättämiä arpia, sisäisiä tai ulkoisia, jokin pysyvä vamma, jokin tyytymättömyys kehoasi kohtaan joka hallitsee elämääsi, tai mielen sairaus joka rajoittaa sinua elämästä elämääsi kuten haluaisit.

Vinkkaa kilpailusta myös tutuillesi, mutta ethän osallistu kilpailuun kenenkään muun puolesta. Valitsemani henkilön tulee itse haluta tämä kokemus. Suunnittelen kuvaukset voittajalle ja ohjeistan koko kuvausten ajan. Annan stailausapua kuvauksiin sekä tarjoan meikkauksen. Valokuvaaja ei kuitenkaan ole taikuri, ja siksi kriteerinä on että voittaja pystyy olemaan kameran edessä, omaa kyvyn heittäytyä tai ainakin rentoutua kameran edessä.

Kilpailu on käynnissä 27.1.-28.2.2016 ja kuvaukset toteutetaan maaliskuun aikana, tarkemman kuvausajan sovin henkilökohtaisesti voittajan kanssa. Voittajan tarina jaetaan blogissani lopullisten kuvien kera, ja voittaja saa kuvat myös itselleen / omaan käyttöönsä.

NÄIN OSALLISTUT: Kirjoita tämän postauksen kommenttikenttään nimesi, ikäsi, perustelusi miksi juuri sinut tulisi valita, sekä blogisi url mikäli olet bloggaaja. Muutkin kuin bloggaajat ovat tervetulleita osallistumaan! Mikäli et ole bloggaja, lähetäthän itsestäsi kuvan minulle meilitse osoitteeseen: eeva@rootsincclothes.com. Ikäraja 16, yläikärajaa ei ole. Voittaja valitaan kokonaisuus huomioiden, joten panostathan perusteluihisi. Onnea kaikille kisaan ja muistakaa myös vinkata kisaa eteenpäin!

P.S. Kuvausten teema räätälöidään voittajalle, eli kyseessä voi olla muotokuvaus, beauty-kuvaus, glamour-kuvaus tai muotikuvaus. Alla osviittaa tekemistäni kuvauksista. Lisää kuvia katsottavissa Flickr-tililtäni: Roots Photography / Flickr

Processed with VSCOcam with m3 presetProcessed with VSCOcam with f2 preset