NA-KD

NA-KD on aivan uunituore vaatteiden verkkokauppa, jonka takana on yksilöitä joiden kiinnostus ja osaamisala on juurikin online-muodissa. He halusivat luoda jotakin uutta, jotain isoa, ja NA-KD:n pyrkimyksenä onkin päästä johtavaan asemaan vaatteiden online-myynnissä. Heillä on valikoimassaan useita eri brändejä sekä myös omaa mallistoa, ja sanoisin että he ovat valikoineet hyvinkin skandinaavisen tyylisuunnan -suomalaisellekin passelin.

Valitsin omia emppareita alle! Koko valikoimaan pääset tutustumaan täältä: NA-KD

Rokrok! / Eeva



HERE / HERE / HERE / HERE / HERE / HERE

Homemade powder

Onko sinulle koskaan käynyt niin että puuterisi on päässyt loppumaan, unohtunut johonkin tai vaikkapa kadonnut, liikkeellekin pitäisi lähteä ja naamasi kiiltää kuin aurinko? Nou hätä! Minulle kävi juuri näin ja toimeliaana tyttönä päätin googlettaa toimisiko mikään kodin perustarvikkeista puuterin korvikkeena, ja vastaus oli helppo kyllä. Maissitärkkelys itsessään toimii jo hyvin puuterin korvikkeena, värittömänä vaihtoehtona, mutta lisäämällä sekaan aavistuksen kaakaojauhetta saat kivasti sävyä puuteriisi. Tämä kotitekoinen puuteri on ollut käytössäni nyt kolme päivää eikä ole mikään kiire hakea unohtunutta puuteriani. Toivottavasti tämä vinkki pelastaa jonkun päivän joskus!

Rokrok! / Eeva

Processed with VSCOcam with hb1 presetProcessed with VSCOcam with hb1 preset

TRANSLATION:

Have you ever had a situation where you ran out of powder or maybe you have forgotton it somewhere, maybe you should already get going and your face shines brighter than the sun? Well don’t worry! This is exactly what happened to me and and I decided to google if anything I could find at home would work as a substitute for powder and the answer was an easy yes! You can simply use corn starch as a neutral powder or if you like a little tone to it, simply add little bit of cocoa powder and mix them up! I’ve used my homemade powder for three days now and I’m in no horry to get my old powder back. I hope this tip will save someones day some day!

Rokrok! / Eeva

Denimized

Minut näkee yhä useammin ja useammin legginsit, verkkarit tai muut vastaavat mukavat pöksyt jalassa, mikä onkin ollut aikamoinen muutos tällaiselle farkku-tytölle! Suurin syy siihen on ehdottomasti omat tämänhetkiset mieltymykset, erilaisten tyylien kokeilu ja sporttisempi trendi joka on vienyt minutkin mukanaan. Toisena syynä tulee myös viime vuoden vatsaongelmat ja keskivartalon turpoaminen, jonka kanssa yritän päästä sinuiksi, sillä olen todella onnellinen siitä että vatsakipuni ovat ainakin toistaiseksi lakanneet, eikä mikään ulkoinen seikka vie tätä helpotuksen oloa minulta pois!

Viikonloppuna päätin hetken mielijohteesta vilkaista Bik Bokin tarjontaa ja silmääni pisti välittömästi liikkeen peräpöydällä komeilevat klassisen siniset farkut. Enempää sitä empimättä, nappasin parin mukaani! Olen rehellisesti sitä mieltä että Bik Bokilla on parhaimmat malliset farkut, ainakin juuri minun kropalleni, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Malli on istuva mutta joustava, enkä ainakaan minä ole vieläkään kyllästynyt rikottuihin polviin 🙂 Mitäs tykkäätte?

Rokrok! / Eeva

jeans 1_editedJEANS: Bik Bok  –  DENIM JACKET: Second hand  –  TOP: Cubus  –  HEELS: Ikrush

CAP: Want My Look

TRANSLATION:

You can usually see me wearing leggins, jogger pants or some other cozy pants. It’s avtually kinda funny, because I’ve always been a denim girl! The biggest reason for it is the fact that I just happen to like leggins and pants more than jeans nowadays. I like sporty fashion at the moment and am happy to experiment different looks! The other reason is that my stomach was in bad shape the whole last year and I’ve had to learn to adjust to my body that changed during the year. But before anything else, I’m super glad my stomach aches have passed for now and nothing can take that happy and eased feeling away from me!

I visited Bik Bok store last weekend and immediately these classic blue jeans caught my eye. Without any hesitation I grabbed a pair to go. I honestly think that Bik Bok jeans are the best fit for me and this time was no exception. They are thight but flexible and in addition I still love the cut knees 🙂 What do you guys think?

Rokrok! / Eeva

New locks with LOCKS!

Holy moly mikä prosessi tämänkertainen hiustenvärjäys olikaan! En koskaan pelkää tarttua itse haasteisiin, mutta tällä kertaa halusin antaa kuontaloni ammattilaisen käsiin. Olin juuri se kampaajan painajainen, joka ilmestyi paikalle hiustenpidennysten kanssa ja sanoin että ”tollanen väri omaan tukkaan, kiitos”. Tai ei aivan niinkään, sillä minulla oli kahdet erilaiset pidennykset mukana; vaaleat ja honey blondet, ja olin valmis kumpaan vaan sävyyn. Tuntui että olisin valmis muutokseen ja makeoveriin, mutta kuitenkin olen pitänyt kylmästä vaaleasta siksi että siinä on jokin x-factor, ja loogisempi vaihtoehto olisi toteuttaa tämä vaaleampi ensin ja lähempänä kesää siirtyä honey blondeen -toisin päin, lähes mahdotonta.

Matkassa oli pari ongelmaa heti kättelyssä. Tilasin synteettistä hiusta tällä kertaa, sillä kaipasin kipeästi muutosta ja freesausta, ihan vain väliaikaista. Hiuksen piti olla grey / silver, mutta todellisuudessa se oli valkoinen. Valkoinen ei ole väri, sitä ei löydy värikartasta, ja siksi tehtävä oli lähes mahdoton! Lähdimme kuitenkin yrittämään, emme kai miettineet asiaa ihan loppuun asti, sillä yleensä minulla on useampaa sävyä päässä ja sävytän hiusjatkeet samanaikaisesti. Nyt meillä oli tosiaan tasavärinen valkoinen jatke, joten virheisiin ja sävyeroihin ei ollut varaa. Vaikka kuinka vaalensimme ja sävytimme hiuksiani, ei lopputulos ollut lähellekään toivottu. Olin myös alun perin pettynyt tilaamiini jatkeisiin, sillä väri ei ollut annettujen tietojen mukainen ja lisäksi hiuspaketin grammamäärä oli 140g, ei 170g mikä sivuilla ilmoitettiin.

Tässä vaiheessa oli vielä into päällä vaalennuksen suhteen:

Useamman käsittelyn jälkeen jouduimme toteamaan että on vaihdettava suuntaa, eli vastaus oli nyt honey blonde. Hiustenpidennykset ovat valmiiksi raidoitetut ja siksikin huomattavasti iisimpi toteuttaa. Paitsi.. kun olimme vaalentaneet omaa hiustani niin paljon, ettei siihen meinannut tarttua enää mikään. Toinen mahdollisuus oli että hiukseni olisivat imaisseet uuden sävyn aiottua tummempana, ja siksi lähdimme pikkuhiljaa muuttamaan suuntaa, pienin askelin. Päivä venähti 11-tuntiseksi, sillä Hannalla oli muitakin asiakkaita saman päivän aikana, tietenkin, ja päätimme viimeistellä sävyn seuraavana aamuna uusin silmin ja uusin voimin. Perjantaiaamuna minulla oli sitten se toivottu sävy joka matchasi upeasti jatkeisiini, ja sain kuin sainkin makeoverin! Työn ja pienen tuskankin takana se oli, ja haluankin lähettää Hannalle ison kiitoksen että hän a) lähti tähän haastavaan projektiin, b) jaksoi hoitaa homman kunnialla ja ammattitaidolla loppuun ja c) sai aikaiseksi lopputuloksen jota rakastan! PUS!

Osa saattaakin jo tietää ja tuntea Hannan kampaamo Beat:sta, mutta Hannan uuden oman kampaamon löydät täältä: Locks.

 JA TÄSSÄ LOPPUTULOS PIDENNYKSIEN KANSSA!

SUN GLASSES (gifted): Junkyard  –  BOOTS: Caterpillar, from JunkyardSWIMSUIT: Want My Look (gifted)  –  DENIM SHORTS: Second hand and customized  –  HAIR EXTENSION: Ikrush

Rokrok! / Eeva

Monday morning delight

Look at what the postman just brought! It’s literally time for me to step out of my comfort zone, and from time to time leave all my sneakers and boots home. -And get my feet summer ready! I’ll surely get a great start with that, with these stunning Peep toe lace up heels! Thank you IKRUSH, I a-b-s-o-l-u-t-e-l-y adore them!

Rokrok! / Eeva

heels 2heels 1heels 3