Roots Photography – ”Bond girl”

Lauantaina kuvasimme ystäväni Mariannan kanssa fashion-kuvia joista muodostuikin selkeä Bond-tyttö teema! Visio oli hyvin selkeä ja mehustelin sitä muutaman viikon sormet syyhyten ennen itse kuvauspäivää. En ole ehtinyt pariin kuukauteen kuvaamaan varsinaisesti mitään sessiota jonka olisin saanut itse suunnitella ja stailata, ja siksikin odotin tätä päivää kuin kuuta nousevaa. ”Taiteilijalle” on parasta kun pääsee toteuttamaan sitä omaa visiotaan, ja saa esitellä omaa tyylisuuntaansa. Tuon kaikkiin ottamiini kuviin yleensä stailauksella omaa näkemystäni esille, mutta tietysti varsinkin kuvaustapa, asettelu, lokaatio ja kuvankäsittely on se mihin pystyy eniten vaikuttamaan. Kun pystyt vaikuttamaan kaikkiin elementteihin, tuntuu elämä pelkältä juhlalta!

Mariannan kanssa olen kuvannut monesti aiemminkin, enkä pysty tarpeeksi hehkuttamaan kuinka onnellinen olen siitä että hän lähtee ideoihini joka kerta innolla mukaan, saapuu paikalle kuvankauniina ja mikä parasta, valmiina rokkaamaan joka scenen! Hallelujah!

Kuvasarjan ensimmäinen kuva on otos josta olen kaikista ylpein tähän astisista kuvistani.

eevarootsphotography

Rokrok! / Eeva

6Processed with VSCOcam with hb2 preset

TRANSLATION:

On Saturday we had a photoshoot with my friend Marianna; a fashion shoot with a strong Bond girl vibe. The vision I wanted was very clear and I was ’bout to burst waiting for the actual shooting day! I haven’t had the time to ceate, style and shoot and photoshoot of my own for a couple of months and that was also the reason I was eager to get my hands on this one. To an artist it’s the best thing ever to get to work on your own vision and get to showcase the genre and style you love. I almost always add my own mark to the photos I take by styling the models, but the setting, location and editing is still those elements you can work on every time. When you have all the elements to work on, it’s like heaven!

I’ve shot with Marianna many times before, and I can’t tell you enough how happy I am for she is excited every time and ready to jump right in, and in addition she shows up looking like a goddess and most of all, is ready to rock every scene! Hallelujah!

The first picture of this set is by far my favorite photo I’ve ever taken.

eevarootsphotography

Rokrok! / Eeva

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s