Proactive, not reactive

Ystäväni linkkasi minulle videon jossa kerrotaan maailman menestyneimpien ihmisten aamurituaaleista. Sen lisäksi että monen heidän aamurutiineissa toistuu fyysisestä kunnosta huolen pitäminen toistuu myös henkiseen hyvinvointiin keskittyminen. Kokonaisvaltaisesti itsestään huolehtiminen ja itsensä valmistaminen alkavaan päivään. Moni meditoi tai muulla tavalla visualisoi kuinka haluaa päivänsä menevän ja lähtee näin aina positiivisena uuteen päivään, ja tästä asennoitumisesta tunnistan myös itseni vahvasti.

Aloin myös videon katsottuani miettimään osittaista hengähdystaukoani yrittäjyydestä. Hengähdystaukoni ei tarkoita että tekisin vähemmän töitä, ei suinkaan, päiväni ovat hyvinkin työntäyteisiä. Se tarkoittaa että teen erilaisia töitä ja eri tavalla. Niin käytännön tasolla kuin henkisestikin. Olen kertonut että omiin aamurutiineihini on kuulunut rauhallinen päivän suunnittelu ja to do listan laatiminen jokaiselle päivälle. Mutta sen sijaan että vain listaisin asioita joita on saatava tehtyä, pakollisia asioita, kuten laskujen maksua, verkkosivujen päivitystä, meileihin vastaamista ja varaston täyttöä, on sen takana paljon muutakin. Käytän joka päivä aikaa tulevan suunnitteluun ja hahmotteluun. Lisäksi kirjaan konkreettisia tavoitteita aikajanalle tasaisin väliajoin ja laadin suunnitelmia sen perusteella. Töitä ja velvollisuuksia ei ole järkeä hoitaa vain jotta ne tulisi hoidetuksi, itselleni ainakin on tärkeää että on päämääriä ja myös välietappeja joilla pystyy mittaamaan omaa edistystään, oli projekti tai tavoite mikä tahansa, ja jotta muistaisi koko ajan miksi niitä asioita oikein tehdään, ja minkä eteen. Tavoitteiden visualisointi on tärkeää myös siksi että konkreettiset teot ja vaiheet joiden avulla pystyy saavuttamaan asetetut tavoitteet on näin helpompi pilkkoa osiksi; konkreettisiksi käytännön teoiksi. Tässä vaiheessa pystyy hyvin hahmottelemaan millä eri tavoin tavoitteen voisi saavuttaa ja ymmärtää itsekin paremmin mitä se sinulta itseltäsi ja muilta tulee vaatimaan.

”IF YOU FIND YOURSELF REACTING, YOU AREN’T INVESTING ENOUGH TIME IN PLANNING”

Omat tavoitteet on hyvä visualisoida ettei huku velvollisuuksien aiheuttamaan stressiin ja jotta mieli pysyy motivoituneena ja innostuneena. Väittäisin että lähes jokaisessa työssä ja työpäivässä tulee vastaan tilanteita ja tehtäviä jotka syövät odottamatta aikaa niiltä asioilta jotka olit etukäteen priorisoinut. Mikäli hyppäät tähän oravanpyörään, että hoidat vain näitä ”ylimääräisiä” ja odottamattomia tehtäviä, et pian enää saa hallintaan asioita jotka ovat prioriteetteja. Alat uskottelemaan itsellesi ja muille että on liian kiire saada kaikkea tehtyä etkä ymmärrä pysähtyä miettimään toimintasuunnitelmaa uudelleen. Pidemmällä aikavälillä tämä voi tarkoittaa sitä että yritys tulee jäämään tavoitteistaan myynnillisesti, palvelun taso ei enää täytä yrityksen vaatimia kriteereitä, henkilökuntasi tulee uupumaan ja voimaan huonosti,  ja työolosuhteet voivat mennä rempalleen monella eri tavalla -ja sinä itse rimpuilet selvitäksesi päivästä toiseen. Pyri siis muistamaan tavoitteet ja prioriteetit niinäkin hetkinä kun työtaakkaa tuntuu olevan liiaksikin, sillä jokapäiväisillä valinnoillasi voi olla pitkäkantoiset seuraukset.

”A GOAL WITHOUT A PLAN IS JUST A WISH”

Kun tekee asioita jatkuvasti selkeiden ja ”suurempien” tavoitteiden mukaan, saattaa se kaikki panostus sekä ajatus- ja suunnittelutyö myös uuvuttaa, sillä ne ovat läsnä jokaisessa päivässä. Tarkoitan tällä ennakoivaa työskentelyä, jossa esimerkiksi jokainen sähköpostikin jonka lähetät merkitsee sinulle brändimielikuvan luomista. Minä en henkilökohtaisesti ole uupunut konkreettisesta, ajassa mitattavasta työmäärästä, jaksan painaa vaikka kuinka pitkää ja hektistä päivää. Tällä hetkellä minulla ei vain riitä energia kaikkien eri osa-alueiden suunnitteluun JA läpiviemiseen omassa yrityksessäni, ja siksi olen pilkkonut itselleni alueet joihin nyt keskityn, pelkästään, hetken aikaa. Se tarkoittaa sitä että olen astunut konkrettisesti hetkeksi tiettyjen töiden ulkopuolelle, ja huomaankin että tämä on ollut minulle hyvä valinta; mieleni saa levätä tavalla jolla se ei ole saanut muutamaan vuoteen.

Läpivienti onkin sitten se osio jota ei sovi ohittaa. Sillä ei ole paljoakaan merkitystä tiedätkö yrityksesi tavoitteet, arvot ja toivotut toimintamallit mikäli et osaa niitä työssäsi toteuttaa ja harjoittaa. Tämä on erityisen tärkeää jos työskentelet minkäänlaisessa johto- tai esimiesasemassa. Sinulla tulee olla valmiudet ja tarvittava osaaminen johtaa henkilökuntaasi tavalla joka tukee yrityksesi tavoitteita ja arvoja, ei riitä että hoidat oman tonttisi pakolliset työtehtävät sujuvasti -mutta siitä on hyvä aloittaa, sillä jos et saa omia työtehtäviäsi pidettyä ajan tasalla, et todennäköisesti saa aikaa riittämään tarvittavaan henkilöstön johtamiseenkaan.

”SUCCESS ISN’T JUST ABOUT WHAT YOU ACCOMPLISH, IT’S ABOUT WHAT YOU INSPIRE OTHERS TO DO”

Rokrok! / Eeva

goal

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s