12 K Instagram followers

12 000  INSTAGRAM SEURAAJAA, MINULLA! VAUTSI! 🙂

Instagramissa yritän jakaa positiivista energiaa, motivoida ja inspiroida. Ajatuksien ja oman tyylini muodossa, myös taiteen eli valokuvauksen ja käsityöni muodossa. Instagram on siitä mahtava että siellä saa kaikki nämä asiat yhdistettyä, ihan omalla tavallaan, kuvat kuitenkin pääpainona. Instagram ei ole minulle huomion ja tykkäyksien hakemista varten, mutta iloitsen silti suuresti jokaisesta tykkäyksestä ja seuraajasta; joku siis antaa arvoa pukeutumiselleni, ajatuksilleni ja myös luonteelleni. Eihän siitä voi pahaa mieltä tulla. Tietenkin toivon myös Rootsille löytäväni yleisöä ja uusia asiakkaita sitä kautta. Mutta henkilökohtaisella tasolla se on pikemminkin maailmankuvani jakamista varten, johon liittyy myös vahvasti tyyli, sillä edustan itseäni, tuntemuksiani ja arvojani joka hetki missä ikinä olenkin.

Processed with VSCOcam with f2 preset

Instagramin hyväksi puoleksi olen myös todennut sen että ihmiset todella ovat siellä myönteisellä asenteella. Tykkäykset, positiiviset kommentit, elämänohjeet, omien ajatusten ja kokemusten jakaminen, tiedon ja vinkkien jakaminen. Instagram ei ole se ensisijainen kanava arvostelulle ja haukkumiselle, (vaikka sitäkin tietysti mahtuu jossain määrin joukkoon), ja toivoisin sen myös pysyvän niin.

Minulla on Instassa käytössä henkilökohtainen tili, yritykseni tili sekä valokuvausta varten omansa.

Minä: @eevarootsinc
Roots Inc.: @rootsinc
Roots Photography: @_rootsphotography_

Käytätkö sinä Instagramia ja jos, niin miksi? 🙂

Rokrok! / EevaTOP: Roots Inc. DENIM VEST: Roots Inc. HOODIE: Second hand LEGGINS: Cubus

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”12 K Instagram followers

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s