Erityisherkkyys osana työelämää

Olemme siskoni kanssa keskustelleet vuosien varrella paljon herkkyydestä, siitä miten koemme asioita, kuinka syvästi tunnemme ja empatiastamme muita ihmisiä kohtaan. Keväällä siskoni otti esiin käsitteen erityisherkkyys. Luettuaan aiheesta hän tunnisti meidät molemmat. Tämä oivallus on auttanut minua ymmärtämään itseäni entistä paremmin ja tunnistan selkeästi hetket ja tilanteet joissa erityisherkkyyteni näkyy ja tuntuu. Eritysherkkyyteni selventää minulle myös sitä kuinka usein muut ihmiset eivät näe, koe tai tunne asioita samoin kuin minä, ja tämä on pohjimmiltaan se tunne mistä puhun kun koen etteivät muut aina pysty minuun samaistumaan.

hoodie 1_edited.jpg

”Erityisherkkyydellä tarkoitetaan synnynnäistä, hermostollista ominaisuutta. Erityisherkkä ihminen reagoi tavallista herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin, sillä hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa laajemmin ja syvällisemmin. Erityisherkkyys ei ole sairaus tai diagnoosi. Erityisherkkien ihmisten kokemukset omasta herkkyydestään vaihtelevat. Herkkyydestä voi olla sekä hyötyä että haittaa. Erityisen herkät ihmiset ovat usein luovia, intuitiivisia, pohdiskelevia ja tunnollisia. Toisaalta he kuormittuvat muita helpommin esimerkiksi kiireestä, melusta ja negatiivisesta ilmapiiristä.”
-Wikipedia

Processed with VSCOcam with f2 preset

Useammat erityisherkät ihmiset ovat ujoja ja hiljaisia. Olin lapsena erittäin ujo, piilouduin aina siskoni tai äitini helmoihin enkä uskaltanut puhua edes sukulaisilleni. Sittemmin olen ollut ihmisiin päin suuntautuva, sosiaalinen ja rohkea. Kai päätin jossain vaiheessa että kuljen pelkojani kohti, voittaisin itseni ja saisin elämältä enemmän, ja tällä tiellä olen myös jatkanut. Ulkopuolelle jotkin tekemäni asiat saattavat näyttää helpoilta, mutta kamppailen välillä aivan yksinkertaistenkin asioiden kanssa. Olen myös joutunut nuorena kokemaan traumoja ja vaikeita tilanteita joissa olen joutunut opettelemaan selviytymään, ja olen osaksi siksi kasvanut nopemmin ja tutustunut itseeni syvemmin.

hoodie 5_edited.jpg

Processed with VSCOcam with f2 preset

Eritysherkkyydestä on minulle sekä hyötyä että haittaa työssäni. Hakiessani ispiraatiota ja tietoa imen itseeni nin paljon eri asioita ihan huomaamattanikin että se aiheuttaa joskus levottomuutta. Kun katson esimerkiksi valokuvaa näen siinä niin paljon elementtejä, yksityiskohtia ja tunnetta joita monet muut eivät näe. Yhdistelen työssäni paljon eri asioita joista muut eivät edes tiedä. Jotkut ihmiset saavat ajatuksestani kiinni, mutta vain murto-osan ja loppua ei edes pysty selittämään. Sen joko näkee ja kokee tai sitten ei. Visuaalisuus on hyvin vahvana minussa, niin siinä miten näen asiat kuin siinä mitä puserran itsestäni ulos, ja koen että vaikka luova ja visuaalinen työ on osaltaan minulle raskasta, on se myös kaikista antoisinta.

Processed with VSCOcam with f2 preset

Jatkuva kiire ja stressi eivät sovi minulle, mutta olen opetellut sietämään stressiä ja satunnainen paine saa minut toimimaan paremmin, kun taas pitkittynyt stressi lamauttaa. Viihdyn ihmisten parissa ja rakastan esimerkiksi asiakaspalvelutyötä jossa saa kohdata ihmisen, mutta parhaiten minulle kuitenkin sopii itsenäinen työskentely, ainakin tällä hetkellä. Asiakaspalvelutyöstä ja vilkkaasta työympäristöstä kotona työskenteleväksi yksityisyrittäjäksi oli vaikea matka, muutos vaati aluksi paljon totuttelua. Kaipasin työyhteisöä kovasti ja asiakaskohtaamisia. Nykyään osaan jo nauttia yksin olemisesta ja pyrin myös ottamaan välillä aikaa vain itselleni. Yksi suurimmista oivalluksista on myös antaa niiden asioiden olla johon ei pysty itse vaikuttamaan ja keskittyä niihin mihin voi. En käytä aikaa jossiteluun enkä asioihin joita en voi muuttaa.
Pidän parhaani mukaan ajatukseni selkeänä, priorisoin asioita ja pysyn tyynenä, sillä sisäinen kaaos tuntuu minulle aivan liian kaoottiselta.

 

Rokrok! /Eeva

 

Translation:

 

HIGH SENSITIVITY AS A PART OF MY WORKING LIFE

 

We have been discussing a lot about sensivity with my sister over the years. About how we experience things, how deeply we feel and our empathy towards other people. Last spring my sister brought up the concept of Highly sensitive person (HSP). After reading about it she recognized us both from it. This insight has helped me to understand myself better and recognize even more clearly the moments and situations whe my sensitivity is seen and felt. My high sensitivity clarifies me how often other people don’t see, experience or feel things same as I do. This is the essence of that feeling I have, when I feel that others aren’t always able to emphatize with me.

 

”Highly sensitive person refers to congenital, neurological feature. Highly sensitive person is more sensitive to external and internal stimuli, the nervous system processes sencory information more widely and with more depth. High sensitivity is not a disease or diagnosis. The experiences of highly sensitive people about their own sensitivity vary. The sensitivity can be both advantage and disadvantage. These people are often creative, intuitive, refective and conscientious. On the other hand, they are loaded more easily, for example, because of a hectic pace, noise and negative atmosphere.”
-Wikipedia

 

More often higly sensitive people are shy and quiet. I was very shy as a child, I always hid behind my mom or my sister, and was too scared to speak even to my relatives. Since then, I have been more people-orientated, social and brave. I guess at some point I decided to go towards my fears, to overcome my fears and could get more out of life, and on this path I have continued to this day. From the outside, to others, some things I do may seem easy, but I sometimes struggle with simple things. I also experienced traumas and difficult situations when I was younger and I had to learn how to cope, and therefore I have grown up faster and got to know myself more deeply.

 

My high sensitivity is both advantage and disadvantage in my job. When I’m searching for inspiration and information I reach so many different things and it sometimes causes anxiety. For example, when I look at a photograph, I see so many elements, details and feelings that many others don’t see. In my work I combine a lot of different things others don’t even know about. Some people get a pretty clear idea, but still only a fraction, and the rest of it can’t be explained. Either you see it or you don’t. Visuality is very strong in me, in the way I see things and what I bring out of myself. I feel that even if creative and visual work is partially heavy to me, it is still the most rewarding of all.

 

Continuous rush and stress are not suitable for me, but I have learned to tolerate stress. Occasional pressure makes me work even better, while prolonged stress is depressant. I feel comfortable working with people and I love customer service work where you can really face the person, however, the ideal work for me is independent, at least for now. The transition from customer service work to working as an entrepreneur mostly at home was a difficult change, the change initially required a lot of adjusting. I missed the working community very much as well as the customer encounters. Today I already enjoy being alone and I also try to take some time just for myself. One of the greatest insights is also to let those things be which I can not influence and to focus on those I can. I don’t waste my time on ifs and buts and on things I can not change. I do my best to keep my thoughts clear, prioritize things and stay calm, since I don’t like the inner chaos.

 

Rokrok!/Eeva

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s