No guts no glory, No legend no strory

”Jos olet tarpeeksi sitoutunut ja uppoutunut työhösi, tulet kohtaamaan pettymyksiä. Jos olet tarpeeksi luova, tulet kohtaamaan epäonnistumisia. Tärkeintä on nousta takaisin ylös ja jatkaa.”

Jotakin joka käy yht’äkkiä kovastikin järkeen kun sitä ajattelee. Minusta on aina jollakin tapaa tuntunut siltä etten kuulu joukkoon. Minulla ei itselläni ole niinkään vaikeuksia sopeutua, vaan kyse on enemminkin siitä näkevätkö muut visioni. Luovana tyyppinä, jonkintapaisena artistina, on hyvin tärkeää hyväksyä asian haastavuus. Mikäli tekisin jotakin helpompaa ja pelkistetympää hakkaisin päätäni seinään paljon vähemmän.

Suurimmat pettymykseni yrittäjyyteni aikana ovat liittyneet ihmisiin. Heidän toimiinsa ja tapoihinsa, ja siihen hoitavatko he oman osuutensa sovituista asioista. Jotkut ihmiset eivät vain ole luottamuksen arvoisia ja jotkut taas arvottavat omaa panostaan ja aikaansa enemmän kuin sinun. Moni tuntuu haluavan sinulta jotakin mutta eivät ole valmiita antamaan paljoakaan vastineeksi. Mikäli olet intohimoinen työssäsi ja valmis tekemään paljon työsi ja ihmisten eteen, tuntuu se toisinaan todella kurjalta tajuta että muut eivät ole.
Mutta myöskin parhaat asiat liittyvät ihmisiin. Tunnet valtavaa iloa siitä kun kohtaat ihmisiä jotka uskovat sinuun. Jokainen positiivinen palaute jonka saat nostaa sinua korkeammalle. Joka kerta kun joku ostaa tuotteesi tai palvelusi olet onnellinen ja kiitollinen. Ymmärrät että joku on huomannut työsi, antaa sille arvoa ja VALITSEE sinut. Tätä en tule koskaan pitämään itsestäänselvyytenä.

Mitä sitten tulee epäonnistumisiin, jos olet tarpeeksi luova ja rohkea, tulet myös ottamaan riskejä ja toisinaan tulet epäonnistumaan. Omassa ohjekirjassani en neuvoisi ketään pelaamaan varman päälle. Mieluummin ohjeistaisin näin: ”NO GUTS NO GLORY, NO LEGEND NO STORY.”

Translation:
”If you are engaged enough in your work you are going to get dissapointed. If you are creative enough you are going to fail. The important thing is to get back up and keep going.”

Something that just suddenly makes a lot of sense to me. In my life, I’ve somehow always felt like I don’t belong. It’s not that I’d have difficulties in adjusting, it’s more about other people having difficulties seeing my vision. As a creative type, as and artist of some kind, accepting that struggle is important. If I were to do something easier and more plain, I would be hitting my head against the wall much less.

The worst dissapointmens during my entrepreneurship has to be having to dissapoint in people. How they engage, how they treat you and handle their part of things that have agreed. Some people just aren’t trust worthy, and other think that their contribution and time is more valuable than yours somehow. Seems like many want something from you but are less than willing to give something back.
So when you are so passioned and willing to do a lot, it sometimes feels really shitty realising some others aren’t.
The other side is that also the best things that happen are related to people. You get your biggest highs when you see people believing in you. Every time you get positive feedback you light up. Every time someone chooses to buy your products or services, you are happy and grateful. You know someone notices your work and CHOOSES you and that is something I will never take for granted.

When it comes to failing, if you are creative and brave enough you will take risks and sometimes you fail. Playing it safe is not something I would write down in my rule book. My note would be:
”NO GUTS NO GLORY, NO LEGEND NO STORY.”

Rokrok!
/Eeva

Hoodie: Fiorella Shorts: Second hand Backpack: Adidas Sneakers: DinSko
Hoodie: Fiorella
Shorts: Second hand
Backpack: Adidas
Sneakers: DinSko

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s